Laupeudentyö arrow Ajankohtaista
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry
Toiminta
Laupeudentyö
Auttamisohjelma
Ajankohtaista
Historiaa
Heikki Hursti
Galleriat
Yhteys
Palaute
Ajankohtaista

Heikki Hursti Stop köyhyys! -teemavuoden lähettilääksi

Laupeudentyö ry:n toiminnanjohtaja Heikki Hursti on nimitetty Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden 2010 lähettilääksi Suomessa.

Joulu 2009

24.12.2009 vietettiin jälleen syrjäytyneiden ja vähäosaisten joulujuhla Töölön kisahallissa noin kahdensadan vapaaehtoisen voimin. Jouluaterian lisäksi osallistujat saivat seurata jouluaiheista ja kristillistä ohjelmaa. Tänä vuonna juhlassa vieraili oopperalaulaja Jenni Lättilä esittämässä joululauluja Jukka Borgin säestyksellä. Palolan perheen lapset lauloivat joululauluja Tuomaksen säestyksellä ja perinteiseen tapaan myös Hurstin perheen sisarukset lauloivat yhdessä.

Syntymäpäiväsankari presidentti Tarja Halonen saapui myös juhlaan puolisonsa Pentti Arajärven kanssa, ja presidentille laulettiin yhdessä onnittelulaulu. Ohjelman jälkeen Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi jäivät vielä kahvipöytään keskustelemaan Heikki Hurstin kanssa.

Kansanedustajista juhlassa vierailivat tänä vuonna muun muassa Ben Zyskowicz, Ilkka Kantola, Eero Heinäluoma ja Paavo Arhinmäki.

Tapaninpäivänä klo 12.00 Kisahallilla pidettiin taas rääppiäiset, joissa kaikki juhlasta yli jäänyt ruoka jaettiin pois. Myös kerrastoja, hansikkaita ja pipoja jaettiin tarvitseville. Rääppiäisiin osallistui arviolta ennätysmäärä ihmisiä.

Yhdistys haluaa välittää jälleen sydämelliset kiitokset sekä toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille osallistuneille ja vapaaehtoisille!

 

Vuoden 2010 opiskelijajaot ja parturiajat

2010 kevään opiskelijajaot:
6.1. / 23.2. / 30.3. / 27.4. / 22.5.

2010 kevään parturiajat:
23.1. / 20.2. / 20.3. / 17.4. / 22.5.

Parturi-kampaajapalvelu

Ammattitaitoiset parturi-kampaajat suorittavat ilmaista hiustenhoitoa toimipisteessämme. Ilmoittautumiset jakopäivinä jakopisteessä Helsinginkatu 19.


Maanantaisin vapaaehtoispalaveri klo 15.00

Hurstin Toimintakeskus
Ounasvaarankuja 1

Työryhmän kokoontuminen joka maanantai Mellunmäessä Toimintakeskuksen tiloissa.


Joulua juhlittiin Kisahallissa

Jouluaattona 24.12.2008 klo 12.00 vietettiin syrjäytyneille, vähävaraisille ja kodittomille tarkoitettu joulujuhla perinteisesti Töölön Kisahallissa, vaikka paineita suuremmalle juhlatilalle alkaa jo olla. Vieraille oli tarjolla jouluateria, jouluaiheista ohjelmaa sekä tietenkin kristillistä sanomaa. Vieraita kävi jouluaattona arviolta 1500.

Tapaninpäivänä Kisahallilla jaettiin tarvitseville kaikki juhlasta yli jäänyt ruoka.

Lämpimät kiitokset sekä hyvää Uutta Vuotta kaikille osallistujille ja vapaaehtoisille!


"Vähäosaisten linnanjuhlat" vietettiin hyvässä hengessä

Lauantaina 6.12.2008 juhlittiin Itsenäisyyspäivää perinteisesti Hakaniemen torilla vähäosaisille ja syrjäytyneille tarkoitetussa tilaisuudessa. Tarjolla oli kuumaa keittoa, voileipiä sekä kahvia ja lisäksi jaettiin noin 700 ruokakassia. Aurinkoisen sään suosiman juhlan ohjelmasta vastasivat Koiton Laulu ja Taivaasta tuulee -trio. 


Mellunmäen toimintakeskuksen avajaiset

Uuden Mellunmäen toimintakeskuksen avajaistilaisuus vietettiin lauantaina 27.9.2008 klo 13.00-17.00 toimintakeskuksen tiloissa Ounasvaarankujalla.

 
©  Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry